Asuttiin Kauklahdessa kun olin pieni. Aloitin päivähoidon 4 vuotiaana, joka oli vain kerrostalo alueen meidän viereisessä rapussa. Pikkusiskoni Jessica oli tällöin vuoden ikäinen, joten äiti oli kotona hänen kanssaan. Muistan kun ensimmäisen vuoden päätyttyä meidän ryhmän vanhimmat aloittivat esikoulun ja mä itkin siitä syystä ja äiti lohdutti mua sanoin "nyt sä oot teidän ryhmän vanhin" joka osoittautui sittenkin ihan hauskaksi.
Pahoittelen huonoa laatua kuvissa, otin puhelimella koska en jaksa alkaa säätämään kameran kanssa pöytäkoneella, joka ei edes ole mun.
Pidin normaalipituisen kesäloman (en siis ollut kesällä päivähoidossa ollenkaan) koska äiti oli edelleen kotona Jessin kanssa. Leikin kuitenkin päivisin pihalla entisten tarhakavereideni kanssa.
Syksyllä meninkin jo eskariin, Puikkariin. Jessica aloitti tarhan samassa paikassa samaan aikaan. En näiltä ajoilta muista oikein paljoa muuta kuin että leikin välillä Jessin kanssa ja välillä en millään halunnut leikkiä hänen kanssaan. Jessin tarhassa oli kaksoset (terkkui vaa teille jos luette:D) joista toinen kiusasi kaikkia ja toinen oli kaikkien kaveri. Tää ilkeämpi sisar kiusas jessicaa ja suutuin kerran oikein kunnolla hänelle. Mua pelotti mennä kouluun ja jättää Jessi yksin Puikkariin.
Hah, nyt päästääkin siihen aikaan kun aloitin koulun! Olin 1 ja 2 luokan Hansakallion koulussa. Mulla oli paljon kavereita, koulu meni hyvin ja tykkäsin koulusta. Sain hyviä arvosanoja ja opettaja tykkäsi musta. Olin aktiivinen enkä koskaan ollut myöhässä.
Koulun jälkeen menin melkein aina koulun viereiseen iltapäiväkerhoon.
En näiltäkään ajoilta oikein muuta muista. Oltiin tällöin Larin kanssa samassa koulussa ja se kuulemma muistaa mut sieltä mut mulla ei oo minkään näköstä muistikuvaa koko ihmisestä vaikka miten yrittäisin muistella :D
Kolmoselle siirtyessäni muutettiin Kalajärvelle, jolloin siis vaihdoin Kalajärven kouluun. Olin siellä 3 ja 4 luokat. Tästä ajasta mä en muista mitään muuta kuin sen että kolmosen puolivälissä koulu alkoi menemään huonommin mutta ei kummiskaan liian huonosti, eikä mulla oo kuviakaan siltä ajalta.
Nelosen jälkeen muutettiin taas, tällä kertaa 4km päähän Juvanmalmillle. Kävin 4 luokan loppuun Kalajärven koulussa ja vitosen alussa siirryin Juvanpuiston kouluun missä olin 8 luokkaan saakka. Koko tää aika oli täynnä kauheeta teinidraamaa, kasvettiin saman kaveriporukan kanssa lapsista teineiksi, mutta ei tietenkään vältytty riidoilta tai kaveriporukan muuttumiselta tms. Loppujenlopuksi alkuperäinen kaveriporukka oli takaisin.
Kaheksannen luokan keväällä muutin isille Nummelaan, jonne siirryin kouluun yheksännen luokan alussa. Koulu meni mulla suoraansanottuna päin helvettiä ja luulin jo etten pääsis minnekkään opiskelemaan. Olin koko yläasteen ajan haaveillut lukiosta ja lääkiksestä, mutta se jäi huonojen arvosanojen takia. Päädyin matkailualalle Nummelan Luksiaan. Se ei kummiskaan tuntunut siltä mun jutulta, joten siirryin logistiikalle missä oon nyt viihtynyt paremmin kuin hyvin. Larin lopettaessa työt, mullakin alko menee koulu vähän huonommin kun en jaksanut herätä ja lähteä kouluun toisen jäädessä nukkumaan. Joulun jälkeen Lari alotti kanssa koulut meidän luokalla ja sen jälkeen on mennyt paljon paremmin. Päästään molemmat läpi ja kunnialla kohti kakkos vuotta!